Meillä Polariassa oli ilo olla mukana sisustamassa Mikaelin ja Sannin uusia koteja: Mikaelin kolmessa erillisessä kylpyhuoneessa on laaja kattaus sekä valkoisia että antrasiitinharmaita kylpyhuonekalusteita valaisinpeilikaapeista allaskaappeihin. Lisäksi talossa on käytetty monipuolisesti avusteita helpottamaan Mikaelin arkea. Villa Sannin alakerran kylpyhuone taas on hieno esimerkki, miten tilat voidaan käyttää täydellisesti hyödyksi ilman, että tila tuntuu ahtaalta.
Vuosittaiset Asuntomessut ovat jälleen alkamassa, joten kysyimme Mikael Turtiaiselta, miten hän on kotiutunut hänelle varta vasten rakennettuun kotiinsa.
Oma pieni yhteisö
Mikael on nauttinut olostaan omassa kodissaan ja on tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin. Kodin parhaasta puolesta kysyttäessä vastaus on esteettömyys: Mikael pääsee liikkumaan talossa ja talon ulkopuolella kaikkialle. Lempipaikka talossa on hänelle suunniteltu nojatuoli, josta on suora näkymä ulos ja taivaalle. Nojatuolissaan hän on viime aikoina ottanut valokuvia esimerkiksi pilvimuodostelmista.
Mikaelin naapuritalossa Villa Sannissa on tapahtunut myös paljon Asuntomessujen jälkeen. Sannilla ja hänen puolisollaan Johannalla on nykyään 1,5-vuotias Hugo-poika, joka on tuonut vauhtia elämään. Hugo on myös Mikaelin kummilapsi.
Sannia ja Mikaelia ympäröivistä taloista on muodostunut yhteisö, joka viettää aikaa yhdessä. Sannin lisäksi toinenkin Mikaelin avustajista asuu Asuntomessualueella. Mukavan yhteisön lisäksi alue on viihtyisä ja koko alue on täysin esteetön, mikä mahdollistaa monipuolisen tekemisen myös talon ulkopuolella. Mikael käy sähköskootterilla kaupassa, ja yhdessä avustajiensa kanssa Mikael pitää esimerkiksi omaa viljelylaatikkoa.
”Talo on mahdollistanut aidosti hyvän elämän”
Villa Mikaelin ja Sannin rakennusprojektin loppupuolella ja ennen Tuusulan Asuntomessujen alkamista, alkoi koronapandemia, joka enemmän tai vähemmän sulki maailman pariksi vuodeksi. Mikaelille jo tavallinen flunssa on aina riski rajallisen keuhkokapasiteetin vuoksi, joten juuri rakennettu koti on ollut todellinen onnenpotku. Talossa on ollut tilaa ja hän on helposti päässyt niin omalle sisäpihalle kuin alueen ulkoilureiteillekin. Elämä vanhassa kodissa Kruununhaan kaksiossa olisi pian käynyt ahtaaksi ja raskaaksi.
Villa Mikael on sekä esteetön että elinikäisesti terve talo, jossa ilma poistuu koko ajan ja makuuhuoneessa on HEPA-suodatus päällä, joten pandemia-aikanakaan korona ei ole saapunut Villa Mikaeliin. Mikael toteaa tyytyväisenä, että talo on mahdollistanut hänelle aidosti hyvän elämän
Musiikki ja taide lähellä sydäntä
Mikael odottaa jo, että pandemia väistyisi kokonaan, jotta hän pääsisi käymään konserteissa ja tapahtumissa jälleen. Mikael on jatkanut musiikin tekemistä ja Suomen kulttuurirahaston tuella hän on rakentanut uuden studion ja saanut opastusta musiikin tuottamiseen. Hän myös piirtää ja maalaa päivittäin. Hänen töitään oli esille viime vuoden joulukuussa Tuusulan pääkirjastossa.
Kuntoutus jatkuu koko ajan ja menee hiljalleen eteenpäin. Tavoitteena on, että kuntoutuksen avulla elämä tulee yhä itsenäisemmäksi ja että Mikael pystyisi kävelemään itsenäisesti rollaattorin avulla.