Polariassa tehdään työtä vireän paikkakunnan ja monimuotoisen luonnon puolesta

Tämän vuoden tammikuussa kaivettu kosteikkoalue on vehreä ja vettä on jäänyt alueelle hyvin. Kyseinen kosteikko on kotimaisen Polaria Oy:n mahdollistama ennallistusprojekti, joka alkaa olla loppusuoralla. Maanmuokkaustyöt on jo tehty, mutta loppukesästä tarkoitus on vielä katsoa, tarvitaanko kosteikolle vedensäätelyjärjestelmää. Tavoitteena on, että kosteikko palaa luonnontilaan muutaman vuoden kuluessa, ja tarjoaa rehevän elinympäristön monille kasvi- ja eläinlajeille.

Elinvoimaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle

Kylpyhuonekalusteita valmistava Polaria Oy on toiminut Mäntyharjulla koko historiansa ajan ja haluaa olla aktiivinen toimija lähialueellaan. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä viitisenkymmentä työntekijää ja viimeisin laajennus tehtaan tontille valmistui vuonna 2019.

Tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä yritys halusi muistaa kotikuntaansa, kun pohdittiin erilaisia juhlavuoden viettotapoja. Kestävä toiminta on yritykselle tärkeä arvo ja sitä arvoa lähdettiin laajentamaan myös tuotannon ulkopuolelle kosteikkoprojektin avulla. Suurempana tavoitteena on nostaa esille, että myös yritykset voivat kantaa oman kortensa kekoon niin ihmisten kuin luonnonkin hyvinvoinnin eteen.

– Meille on tärkeää, että saamme myös tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä yritykseemme. Haluamme säilyttää elinympäristömme monimuotoisena ja viihtyisänä myös tulevaisuudessa, toimitusjohtaja Timo Karhula kertoo.

Karhula haastaakin myös muut yritykset niin Etelä-Savossa kuin muuallakin Suomessa tekemään tekoja luonnon monimuotoisuuden puolesta.

– Pienilläkin teoilla on kertautuessaan suuri vaikutus.

 

 

 

Mikä kosteikko?

Kosteikot ovat monimuotoisuuden aarreaittoja, jotka ovat vähentyneet erityisesti maatalouden myötä 1900-luvulla. Ennallistamalla kosteikkoalueen luodaan elinalueita esimerkiksi vesilinnuille ja sudenkorennoille. Lisäksi alue suodattaa maanviljelystä aiheutuvia ravinteita. Kosteikkoalueet ovat tärkeitä eläinten lisäksi myös esimerkiksi metsästäjille ja lintubongareille. 

Kosteikko suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon aluetoimiston sekä Maanrakennus Leppä Ky:n kanssa.