Kotimainen ja paikallinen

Polaria on vahvasti kotimainen ja paikallinen yritys, jonka tavoitteena on vaikuttaa aktiivisena toimijana omassa elinympäristössään. Polarian tehdas on perustettu vuonna 1970, ja se on toiminut yli 50 vuoden ajan Mäntyharjulla Etelä-Savossa. Tavoitteenamme on olla aktiivinen toimija, jotta Mäntyharjun alue säilyisi mahdollisimman elinvoimaisena ja houkuttelevana myös tuleville sukupolville.

Polaria Padel -kenttä

POLARIA PADEL

Ylpeästi paikallinen

Keväällä 2019 Polaria rahoitti yhdessä Mäntyharjun kunnan kanssa Etelä-Savon ensimmäisen padel-kentän rakentamisen Mäntyharjulle. Kesän aikana padel-kenttä otettiinkin ilahduttavan laajasti käyttöön niin kuntalaisten kuin kesäasukkaidenkin parissa.

Teemme yhteistyötä myös alueen koulujen kanssa ja vastaanottamme vuosittain useita koululais- ja opiskelijaryhmiä. Lahjoitamme niin ikään stipendejä sekä tuemme koulujen työtä myös esimerkiksi laitehankintojen avulla.

TYÖNTEKIJÖIDEN ARJESSA

Polaria työnantajana

Polaria on yksi Mäntyharjun alueen suurista työllistäjistä. Työllistämme tällä hetkellä viitisenkymmentä vakituista työntekijää ja lisäksi kesäisin sekä muina loma-aikoina kymmenkunta kausityöntekijää tehtaallamme.

Pitkäaikaiset työsuhteet ovat meille kunnia-asia. Haluamme tarjota mielekkäitä työtehtäviä ja olla joustavasti mukana työntekijöidemme arjessa. Tarjoamme työtehtäviä niin tehtaan puolelta kuin toimistostakin.

Polarian henkilökunta
Autokatosvoimala

ENERGIAA AURINGOSTA

Polarian autokatosvoimala

Aurinkosähkön positiiviset ilmastovaikutukset ovat meilläkin konkreettisesti mitattavissa. Rakensimme yhdessä Solarigon kanssa omat aurinkopaneeleilla katetut autokatokset henkilöstöllemme. Saamme omasta Polarian autokatosvoimalastamme noin 10-15% vuosittaisesta energian tarpeestamme. Ilo olla yksi palanen jokapäiväisissä uusiutuvan energian ilmastotalkoissa.