Yhteinen elämäntyö: Ismo ja Sirpa
Miltä tuntuu tehdä elämäntyö yhdelle ja samalle työpaikalle – lähes viiden vuosikymmenen ajan? Polarialla työskentelevä pariskunta Ismo ja Sirpa Volanen tietävät tämän paremmin kuin moni muu – he ovat tehneet yhteensä 77 työvuotta saman työnantajan, Polarian palveluksessa.
On aika kysyä: millainen työpaikka saa ihmisen jäämään näin pitkäksi aikaa? Ja mitä kaikkea ehtii tapahtua, kun työvuosia on takana enemmän kuin monella koko urallaan?
Peruskoulusta Polarialle
On vuosi 1978 ja mäntyharjulainen Vakiometalli – nykyinen Polaria – on ehtinyt toimia vasta kahdeksan vuotta. Eräänä elokuisena päivänä sinne astuu juuri peruskoulun päättänyt, 15-vuotias Ismo.
”Sukulaismies sanoi, että nyt lähdetään käymään Vakiometallilla. Hän vei minut yrityksen ensimmäisen toimitusjohtajan Teuvo Raution puheille ja kysyi, että olisko pojalle töitä. Ja olihan siellä.”
Näin alkoi Ismon ura Polarialla – eikä loppua ole vielä tullut. Ensimmäinen työtehtävä oli ruuvipussien pakkaaminen. Yrityksessä työskenteli tuolloin alle parikymmentä henkeä, mutta tunnelma oli tiivis ja lämmin.
”Tehtiin värikkäitä peilikaappeja liukuovilla, postilaatikoita, porrasjakkaroita, tv-tasoja ja paarejakin.”
Lyhyt työjakso vierähti pakkaamossa, mutta kun maalaamossa tarvittiin tuuraajaa, Ismo heittäytyi haasteeseen ja maalaamosta hänet löytää edelleen.
”Ei mulla ole koulutusta. Opin kaiken työssä. Kun vaan teki, niin oppi.”
Nyt, lähes 47 vuotta myöhemmin, työ on muuttunut. Polaria on kasvanut, automaatio on tullut vahvasti mukaan. Henkilökunnan määrä on lisääntynyt ja tuotevalikoima keskittynyt kylpyhuoneen kalusteisiin.
Hoiva-alalta hitsaajaksi
Kun Sirpa muutti Mäntyharjuun vuonna 1991, Ismon takia tietenkin, takana oli 10 vuotta hoiva-avustajan töitä.
”Ismo sanoi, että Polarialla voisi olla töitä tarjolla. Ajattelin, että käyn kokeilemassa.”
Sirpa aloitti Polarialla lokakuussa 1994, eikä paluuta entiseen enää ollut. Ensimmäinen työtehtävä oli komponenttiosien kasaaminen valaisinpeilikaappeihin – tarkkuutta ja sorminäppäryyttä vaativaa työtä. Sittemmin hänet on nähty pääosin maalaamon ripustajana sekä hitsarina, ja usein molemmissa rooleissa samana päivänä. Työ oli fyysistä. Kun maalauslinja liikkui, mukana oli pysyttävä.
Ajan myötä työ muuttui, kuten koko tehdas. Sirpa näki, kuinka käsityö vaihtui koneisiin.
”Robotteja ei olisi mielestäni tarvittu – mutta on niistä ollut apua, kun tuotteita on tullut enemmän”, Sirpa sanoo.
”Maalauksessa ne ovat iso apu. Ei se muuten enää onnistuisi samalla tavalla”, Ismo lisää vierestä.
Sirpa on tällä hetkellä sairauslomalla. Kädet eivät kestäneet enää työntekoa, vaikka halua töihin olisi ollut ja korvaaviakin työtehtäviä koitettiin. Se tuntuu pahalta. Hän olisi halunnut vielä jatkaa.
Nyt Sirpa valmistautuu kesäkuun alussa alkavalle eläkkeelle. Alkuun olo oli haikea – puoliso lähti töihin, itse jäi kotiin. Mutta vähitellen tunne muuttui.
”Tämä on ihan hyvä nyt. On aikaa olla mukana eläkejärjestön toiminnassa, laulaa kirkkokuorossa – ja vain olla.”
Polaria ennen ja nyt
Ismon ja Sirpan tarina on samalla Polarian tarina. He ovat nähneet tehtaan muuttuvan moneen kertaan – niin työmenetelmien kuin työkulttuurin osalta.
Kyllä se pärjää.
Ismo ja Sirpa Polarian tulevaisuudesta
”Ennen tehtiin yhdessä hernekeittoa ja paistettiin pannaria”, Sirpa muistelee. ”Ja kuunneltiin samaa musiikkia. Nyt on jokaisella omat kuulokkeet.”
Vuosiin mahtuu myös muistoja tehtaan ulkopuolelta.
”Kävin kerran viikon Sveitsissä koulutusreissulla, kun maalaamoa uudistettiin. Oli siinä huviakin mukana”, Ismo muistelee naureskellen.
”Ja ne pikkujoulureissut!” Sirpa innostuu. ”Budapest, Bryssel… hyvässä porukassa ne jäi mieleen.”
Ja juuri porukka on ollut yksi tärkeimmistä syistä pysyä.
He ovat työskennelleet useamman sukupolven kanssa – vanhempien ja lasten, toisinaan samassa tiimissä. Yhteisöllisyys on muuttunut, mutta ei kadonnut.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka Sirpa ja Ismo ovat olleet vuosikymmeniä samalla työpaikalla, yhteiselon harmonia ei ole horjunut.
”Ei me töitä kotiin olla tuotu. Puhutaan niistä joskus, mutta ei se ole ollut arjen aihe”, Sirpa sanoo. Ismo nyökkää vieressä.
Sirpa jää eläkkeelle kesän alussa. Ismo aikoo jäädä osa-aikaeläkkeelle syksyllä – ”Sirpan päätöksestä”, hän virnistää.
Eläkeaamujen suunnitelmat ovat maanläheisiä: yhdessä pyöräilyä, öllöttelyä ja terveyden vaalimista.
Ja Polaria? Se jatkaa kulkuaan ilman Sirpaa ja vähitellen ilman Ismoakin.
”Kyllä se pärjää”, molemmat toteavat yksituumaisesti.