Polarian tarina

"Samanlaisia peltilaatikoita nämä ovat kuin aina ennenkin.", meille tokaistaan aina silloin tällöin. Polarian peltilaatikoista on puolessa vuosisadassa muotoutunut kotimainen menestystuote, joka on kehittynyt enemmän kuin voisi ensi nakemalta uskoa. 

Polarian taival alkoi vuonna 1970 nimellä Vakiometalli Oy. Tuotevalikoi­maamme kuului metallin ja puuosien yhdistelmistä valmistettuja porras­jakkaroita, lavasänkyjä, postilaatikoita ja nykyisestäkin valikoimasta tuttuja lääkekaappeja. Peilikaapit tulivat mukaan valikoimaan, kun tartuimme meille tarjottuun tilaisuuteen olla ensimmäinen kotimaisia teräspeili­kaappeja valmistava yritys. Tuottei­demme valmistus ei kuitenkaan ollut tehokasta, eivätkä ne vastanneet markkinoiden kysyntään. Elimme monta vuotta hyvin haastavaa aikaa. 

1980-luvun puolivälissä tapahtui konkurssin partaalta pelastanut käänne: yrityksemme perustajan, Teuvo Raution serkkujen omistama Veisto Group tuli Polarian pääomistajaksi. SamaIla jo aiemmin mallistossa olleista peilikaapeista päätettiin kehittää päätuoteryhmä. Niinpä vuonna 1984 esittelimme ensimmäisen valaisinpeilikaappi­mallin nimeltään VPK060. Tästä alkoi pikkuhiljaa Polaria-brändin kehitys. 

Kun Suomi oli laman kourissa 1990-luvulla, alkoivat investoinnit tuotannon automatisointiin, oikein kohdennettu markkinointi ja toimiva myyntityö näkyä tuloksessa. Meihin luotettiin ja muodostimme hyviä asiakassuhteita esimerkiksi rakennus­liikkeisiin ja isoihin keskusliikkeisiin. Uudistuimme ja käänsimme tuloksen positiiviseksi. Samalla tiellä olemme edelleen. Menestyksemme perustuu osaavaan ja ahkeraan henkilöstöömme seka luotettaviin ja pitkäaikaisiin yhteistyökumppaneihimme. 

Kylpyhuonekalusteet muodostavat yrityksemme teräksisen sydämen. Terässydän on kestävä ja ajaton, mutta ei kylmä. Teräs materiaalina on ylivertainen kosteisiin tiloihin. Lopputulos voi näyttää kulmikkaalta peltilaatikolta, mutta meille tuot­teemme näyttäytyvät mutkattomina, ympäristöä säästävinä ja pitkäikäi­sinä - tuotteina, jotka ovat reilusti suomalaisten arjessa mukana. 

Olemme monet kerrat astuneet kylpyhuoneeseen, jossa on edelleen 1980-luvulla valmistettu Polaria-tuote seinällä; täysin käyttökunnossa palve­lemaan vielä seuraavatkin vuosi­kymmenet. Koemme silloin ylpeyttä tuotteestamme. Olemme valinneet parhaan materiaalin ja kehitämme tuotteitamme edelleen asiakkaitamme ajatellen vielä seuraavallakin vuosisadalla.